Tutkittua agilityn turvallisuudesta

Agililtyn turvallisuus puhuttaa jatkuvasti – ja hyvä niin! Tutkittua tietoa agilityn riskeistä on kuitenkin harmillisen vähän. Agilitykoirien loukkaantumisista on julkaistu kaksi tutkimusta, joissa on kyselyiden avulla selvitetty sitä, millaisia vammoja agilitykoirat saavat. On pyritty myös keräämään tietoa siitä, millä esteillä koirat useimmiten loukkaantuvat. Tiedätkö sinä, mikä on agilityradan vaarallisin este?

Ensimmäinen kyselylomake julkaistiin Clean Run-agilitylehdessä vuonna 2005 ja vastauksia saatiin yli 1600 koirasta. Tuoreempi ja laajempi (3800 koiraa) tutkimus keräsi tietoa agilitykoirien loukkaantumisista vuonna 2009. Tutkimusten tulokset ovat monelta osin hyvin samankaltaisia.

Kolmasosa agilitykoirista loukkantunut

Molemmissa tutkimuksissa agilityn parissa loukkaantuneiden koirien osuus oli noin kolmasosan (33% 2005 tutkimuksessa / 32 % 2009 tutkimuksessa). On kuitenkin mahdollista, että kyselyyn vastasivat suuremmalla aktiivisuudella ne omistajat, joiden koira oli loukkaantunut. Yli neljäsosassa loukkaantuneista koirista oli loukannut itsensä useammin kuin kerran. Yleisimpiä vammoja ovat revähdykset, venähdykset ja ruhjeet. Ne kattoivat yhteensä yli 85% kaikista loukkaantumisista. Myös muita vammoja kuten hiertymiä, murtumia, välilevytyriä ja luksaatioita raportoitiin.

Eläinlääkäri diagnosoi suurimman osan vammoista (78% / 61%). Käytettyjä hoitokeinoja yleisyysjärjestyksessä olivat kiropraktiikka, fysioterapia, akupunktio ja hieronta. Noin neljä prosenttia vammoista vaati ortopedista kirurgiaa.

Olkapäät ja selkä kovilla

Yleisimmin loukkaantumiset aiheuttivat vammoja olkapäihin ja lapoihin (20% / 23% kaikista loukkaantumisista) ja selkään (18% molemmissa tutkimuksissa). Uudemmassa tutkimuksessa lanneselän alue (9%) oli eroteltu lisäksi erikseen.  Näiden lisäksi vammoja oli ollut mm. varpaissa (6% / 13%), polvissa (12% / 11%), niskassa (12%) ja ranteissa (6% / 7%).

Vakavuusaste määriteltiin tutkimuksissa sen avulla, kuinka kauan koirat olivat sivussa harjoittelusta ja kilpailuista tai kuinka kauan vamman paraneminen kesti. Lieviksi luokiteltiin vammat, jotka paranivat alle kuukaudessa tai kuudessa viikossa. Loukkaantumisista lieviä oli tutkimuksesta riippuen noin puolet ja vähän sen alle.

Karkeasti puolet loukkaantumista on vakavia tai kroonisia. Lajista loukkaantumisen vuoksi eläköityneet muodostivat lisäksi oman ryhmänsä. Näitä koiria oli ensimmäisessä tutkimuksessa 12% ja kolmasosalla loukkaantuminen liittyi A-esteeseen. Toisessa tutkimuksessa noin 5% prosenttia koirista eivät joko olleet vielä parantuneet tai parantumisesta ei ollut tietoa.

Estetyypit ja loukkaantumiset

Molemmissa tutkimuksissa vaarallisimmat esteet olivat selkeästi A-este (19% / 15% kaikista loukkaantumisista), puomi (12% / 11%) ja tavallinen hyppyeste (11% / 16%). Yhteensä noin 40% kaikista loukkaantumisista tapahtuu näillä kolmella esteellä. Seuraavina tulivat pujottelu (9%), keinu (7%) ja rengas (6%). Osa loukkaantumista tapahtui muualla kuin esteillä (esim. liukastumiset) ja osaa vammoista ei pystytty yhdistämään tiettyyn esteeseen tai muuhun syyhyn.

Taulukossa yleisimmät vammat eri esteillä. Prosenttiluku kertoo, kuinka suuri osuus kyseisellä esteellä loukkaantuneista koirista on saanut kyseisen vamman. Tummennetut vammat vaikuttavat esiintyvän normaalia yleisemmin kyseisellä esteellä.

A-este	Puomi	Hyppyeste
Olkapäät ja lavat 27% / 20% Varpaat 23%* / 18% Selkä 17% / 20% Niska 8%** Olkavarsi ja kyynärnivel 8%**	Selkä 23% / 20% Olkapäät ja lavat 14%** Reisi 9%** Rintakehä 8%** Pää 6%**	Olkapäät ja lavat 17% / 16% Polvinivel 14%** Rannenivel 9%** Kyynärvarsi 8%** Selkä 8%**
*Yhteenlaskettu phalangien ja metatarsaalien vammat ** Vain Cullen et al.

Hyppyeste on agilityradan yleisin estetyyppi, joten ei ole erikoista, että suuri osa loukkaantumista liittyy juuri siihen esteeseen. Toisaalta hyppyestettä ei ole pidetty mitenkään erityisen vaarallisenä, joten tulos saattaa yllättää. Sen sijaan A-este ja puomi esiintyvät radalla yleensä vain kerran, joten näiden esteiden suorituksiin vaikuttaisi yhdistyvän suurimmat loukkaantumisriskit suhteessa suoritusmääriin.

Onko kyselytutkimus luotettava?

Näiden tutkimusten tarkoituksena on avustaa tulevaisuuden agilitytutkimuksen suuntaamista, eikä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kyselytutkimusten perusteella pidä vetää. Suuri osa vammoista oli omistajien itse diagnosoimia ja ainakaan oman kokemuksen mukaan esimerkiksi ontuman tarkka aiheuttaja tai vamman sijainti ei ole aina lainkaan selkeä. Edes ontuman tai muun oireen havaitseminen ei ole aina helppoa, jos se on lievä.

Tutkimuksissa oli mukana myös rasitusvammoja, jotka omistajat olivat joissain tapauksissa jopa yhdistäneet tiettyjen esteiden suorituksiin. Tämä tuntuu hieman erikoiselta, sillä koira on todennäköisesti suorittanut kuitenkin harrastusuransa aikana useita erilaisia estetyyppejä lukuisia kertoja.

Valtaosa tutkimukseen vastanneista asui Pohjois-Amerikassa, jossa rataprofiilit eroavat jonkin verran eurooppalaisista, mikä on saattanut vaikuttaa myös loukkaantumisiin.

Tutkimukset antavat kuitenkin selkeitä viitteitä siihen, että agilityyn liittyy loukkaantumisriski. A-este, puomi ja hyppyeste vaikuttaisivat olevan agilityesteistä riskialttiimpia. Vammat näyttäisivät sijoittuvan useimmiten olkapäiden, lapojen ja selän alueelle. Seuraavassa agilityn turvallisuutta käsittelevässä kirjoituksessa käydään läpi erilaisia vammoille altistavia tekijöitä.

Lähteet:
Cullen KL, Dickey JP, Bent LR, Thomason JJ, Moéns NMM. Internet-based survey of the nature and perceived causes of injury to dog participating in agility training and competition events. J Am Vet Med Assoc 2013
Levy I, Hall C, Trentacosta N, Percival M. A preliminary retrospective survey of injuries occurring in dogs participating in canine agility. Vet Comp Orthop Traumatol 2009